Melankolikon anatomiaa

Harvoin mikään yhtye pystyy tekemään yhtä vaikuttavan debyyttilevyn kuin New Wave (1993). Ja harva biisintekijä osaa kirjoittaa niin hienoja kappaleita kuin vaikka Bailed Out, Starstruck tai Early Years. The Auteursin johtohahmo ja lauluntekijä (yhtyeen kohdalla nimenomaan voi puhua lauluista, sen verran klassisia popkappaleita bändin tuotanto sisältää) Luke Haines (s. 1967) on selvästi paitsi suuri popmusiikkifani myös poikkeuksellisen lahjakas suodattamaan kaikenlaisia vaikutteita niin, että saa lopulta biisinsä kuulostamaan ensisijaisesti omalta itseltään eikä pastisseilta. New Wave on esimerkillinen (tekisi mieli sanoa arkkityyppinen) kattaus loistavia biisejä, mainiota kitarointia, sielukkaan tarttuvia melodioita ja terävän ironisia sanoituksia. Ehkä Hainesin tietynlainen asenne ensisijaisesti fanina ja yhtyeen saundin tietty pienimuotoisuus varmistivat sen, ettei bändistä tullut suurta hittiä vaikka se kuulostikin brittipopimmalta kuin moni 90-luvun puolenvälin brittipop...

                                         " – Jack, meidän pitää lähteä, emme saa pysähtyä ennen kuin päästään sinne." "Minne me sitten ollaan menossa?" "En tiedä mutta meidän on mentävä." Parhaita kirjoittamisohjeita ikinä: Jack Kerouacin Belief & Technique For Modern Prose.   1. Scribbled secret notebooks, and wild typewritten pages, for yr own joy 2. Submissive to everything, open, listening 3. Try never get drunk outside yr own house 4. Be in love with yr life 5. Something that you feel will find its own form 6. Be crazy dumbsaint of the mind 7. Blow as deep as you want to blow 8. Write what you want bottomless from bottom of the mind 9. The unspeakable visions of the individual 10. No time for poetry but exactly what is 11. Visionary tics shivering in the chest 12. In trance...

Melankolisen musiikin lisäksi ajattelin esitellä myös p i ristävää ja toivoa antavaa musiikkia (jotakin anti-depressiivistä?). VNV Nation on vuonna 1990 perustettu elektronista musiikkia tekevä yhtye, joka taitaa olla nykysyntikkapopin parhaita salaisuuksia. Hieman raskaampaa, future popiksi kutsuttua (nimityksen kerrotaan syntyneen VNV Nationin nokkamiehen Ronan Harrisin myötävaikutuksella), industrialista vaikutteita saanutta musiikkia tekevä yhtye on tehnyt mainioita levyjä toisensa perään ja vaikka ehkä yksikään niistä ei ole aivan täysosuma, saisi niiltä koottua ainakin tuplacd:n järjettömän hienoja biisejä. – Ehkä kätevin ääritelmä löytyykin bändin kotisivuilta: ” VNV Nation is a European based alternative electronic project led by Ronan Harris in the roles of singer, songwriter and producer. ” Eniten minuun kuitenkin vetoaa yhtyeen positiivinen energia ja sanoma. Tämä ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen kun kuuntelee bändin menevämpää tuotantoa, jota halli...

Pohl muistelee kirjassa Futurians -ryhmää, jota perustamassa hän oli. Futurians oli New Yorkissa toimiva sf-harrastajien kerho, joka vaikutti paljon sekä sf-fandomiin että kirjallisuuteen. Sen jäseniä olivat Pohlin lisäksi mm. Isaac Asimov, James Blish, Damon Knight, Cyr i l Kornbluth, Judith Merrill ja Donald A.Wollheim, jotka kaikki löytyisivät science fiction Kuka kukin on -painoksesta, kuka kirjailijana ja kuka toimittajana, kuvittajana tai kustantajana. Judith Merrillistä tuli Pohlin kolmas vaimo, hän oli tunnettu toimittaja, jonka vanhat The Year´s Best SF -antologiat kannattaa pelastaa parempaan talteen jos niihin törmää antikvariaatissa. Donal d A. Wollheim puolestaan toimi 50-60-luvulla Ace Booksin sf- pokkareiden toimittajana ja kehitti Acen ”tuplapokkareiden” sarjan, jossa yksien kansien välissä julkaistiin kaksi lyhyttä romaania tuplakansilla (ts. ensimmäisen luettua käänsit pokkarin toisinpäin ja näit toisen romaanin kan nen ja sen teksti oli ylösalaisin ensimm...

Eli: tämän levyn haluaisin kuulla.

Mustekalan lonkero? Lentävä lautanen? Synkkä meri ja täysikuu? What´s not to like? Plussana Looryn lyhyet ja nyrjähtäneet tarinat ovat toimivia (ja niissä esiintyy sekä lentävä lautanen että mustekala). Tosin, vaikka kirja onkin lyhyt, käy loppua kohden kirjailijan valitsema tyylilaji (lyhyitä, yksinkertaisia lauseita ilman ylimääräistä kuorrutetta, Hemingway toiseen potenssiin?) hieman väsyttämään. Jotenkin hupaisasti Loory mainitsee saatesanoissaan että kokoelman tyyli hahmottui Dennis Etchisonin horror-kirjoituskurssilla. Hupaisaa siksi, että joskin useat tarinoista sulahtavatkin helposti weird fiction -lipun alle, en itse niistä varsinaista horroria löydä. Mutta inspiraatio voi syttyä missä ja milloin vain. Valitettavasti teos ei enää kuulu kokoelmiini, muuten kirjoittaisin siitä pidemminkin, mutta ehkä tulevaisuudessa? (Ja on aika tarkistaa, onko Loorylta ilmestynyt mitään uutta.) Sitä odotellessa, lonkerot pystyyn ja keep watching the skies.

Frederik Pohl (1919-2013) oli yksi science fictionin suurnimistä – ei aivan Asimovin, Clarken tai Heinleinin tasolla, mutta merkittävä vaikuttaja. Kirjoittamisen lisäksi hänet muistetaan toimittajana. Pohlin ura kesti 30-luvun lopulta aina 2010-luvulle. Viimeiseen saakka hän kirjoitti mainiota blogiaan (The Way The Future Blogs, http://www.thewaythefutureblogs.com/ joka onneksi vielä löytyy netistä). Kuten kuvaan sopii, häntä on käännetty suomeksi hyvin vähän. Tämä Pohlin muistelmateos on ilmestynyt jo vuonna 1977, ja sen kuvaama ajanjakso päättyy 70-luvun alkuun, joten voi sanoa että se esittelee Pohlin uran ja elämän ensimmäisen puoliskon. Wikipedian mukaan hän oli kuolemansa aikaan viimeistelemässä omaelämäkertansa toista osaa sekä ensimmäisen täydennettyä laitosta, joten toivotaan että joku vielä viimeistelee ne. The Way The Future Was on sujuvasti kirjoitettu ja kompakti (318 sivua) teos, joka tarjoaa kiinnostavaa ajankuvaa paitsi science fictionin (pitkälti sellaisena...