Melankolikon anatomiaa

Mustekalan lonkero? Lentävä lautanen? Synkkä meri ja täysikuu? What´s not to like? Plussana Looryn lyhyet ja nyrjähtäneet tarinat ovat toimivia (ja niissä esiintyy sekä lentävä lautanen että mustekala). Tosin, vaikka kirja onkin lyhyt, käy loppua kohden kirjailijan valitsema tyylilaji (lyhyitä, yksinkertaisia lauseita ilman ylimääräistä kuorrutetta, Hemingway toiseen potenssiin?) hieman väsyttämään. Jotenkin hupaisasti Loory mainitsee saatesanoissaan että kokoelman tyyli hahmottui Dennis Etchisonin horror-kirjoituskurssilla. Hupaisaa siksi, että joskin useat tarinoista sulahtavatkin helposti weird fiction -lipun alle, en itse niistä varsinaista horroria löydä. Mutta inspiraatio voi syttyä missä ja milloin vain. Valitettavasti teos ei enää kuulu kokoelmiini, muuten kirjoittaisin siitä pidemminkin, mutta ehkä tulevaisuudessa? (Ja on aika tarkistaa, onko Loorylta ilmestynyt mitään uutta.) Sitä odotellessa, lonkerot pystyyn ja keep watching the skies.

Suosikkiroolipelikustantajani (joka vielä sattuu olemaan suomalainen yritys! jolla on loistavia tuotteita! joka on julkaissut Zak Sabbathia! Vornheim!) päätelmä: "The main thing that separates a Weird Tale from a conventional horror story is the forces completely out of the control of those who encounter them. A thing that cannot be explained, cannot be defeated, cannot be solved." James Edward Raggi IV : Lamentations of the Flame Princess, Referee Book