Melankolikon anatomiaa

Mustekalan lonkero? Lentävä lautanen? Synkkä meri ja täysikuu? What´s not to like? Plussana Looryn lyhyet ja nyrjähtäneet tarinat ovat toimivia (ja niissä esiintyy sekä lentävä lautanen että mustekala). Tosin, vaikka kirja onkin lyhyt, käy loppua kohden kirjailijan valitsema tyylilaji (lyhyitä, yksinkertaisia lauseita ilman ylimääräistä kuorrutetta, Hemingway toiseen potenssiin?) hieman väsyttämään. Jotenkin hupaisasti Loory mainitsee saatesanoissaan että kokoelman tyyli hahmottui Dennis Etchisonin horror-kirjoituskurssilla. Hupaisaa siksi, että joskin useat tarinoista sulahtavatkin helposti weird fiction -lipun alle, en itse niistä varsinaista horroria löydä. Mutta inspiraatio voi syttyä missä ja milloin vain. Valitettavasti teos ei enää kuulu kokoelmiini, muuten kirjoittaisin siitä pidemminkin, mutta ehkä tulevaisuudessa? (Ja on aika tarkistaa, onko Loorylta ilmestynyt mitään uutta.) Sitä odotellessa, lonkerot pystyyn ja keep watching the skies.

Luin lukio-iässä Maameren tarinoiden neljännen osan, Tehanun, ja hämmennyin (hyvällä tavalla) koska se ei minusta enää ollutkaan mikään lastenkirja vaan sisälsi vakavia asioita, kuten pahoinpidelty ja hyväksikäytetty lapsi, jonka historian osasin lukea vaikka sitä ei täysin suoraan teoksessa ilmaistukaan. Jätin mainitsematta LeGui ni n mainiot novellit, joita löytyy loistava kokoelma Gollanczin SF Maste r works -sarjassa ( The Wind’s Twelve Quarters and The Compass Rose ). Kokoelmat sisältävät mm. klassisen The Ones Who Walk Away from Omelas - novellin, joka on (ehkä James Frazerin Golden Boughin – jonka lastenversio [!] kuulemma oli kirjailijan varhaisia elämyksiä – inspiroima, tai sitten William Jamesin ) antropologista tai sosiologista sf:ää parhaimmillaan. Tarinan (epäilemättä myös epäluotettava) kertoja selittää utopiakaupungin, Omelasin, riittejä jotka keskittyvät syntipukkiin, joka mahdollistaa kaupungin onnen. Toisaalla LeGuinin varhainen tarina Sem...

Luin vasta Ursula K. LeGuinin (s. 1929) kuolemasta. Hän oli loistava kirjailija, jota olen lukenut muutaman teoksen verran, siis liian vähän. Ihailen hänen taitoaan käyttää science fictonia tai fantasiaa (tai science fantasyä) nimenomaan välineenä, tarkastelemaan ihmistä (ja ”ihmisenä olemisen ongelmaa” kuten kerran omistamani 1960-luvun antologia unohtumattomasti ilmaisi), yhteiskuntaa ja sen arvoja sen sijaan, että sf olisi itsetarkoitus ja vain mukafuturististen koneiden, ympäristöjen tai avaruustaisteluiden esittelyä. (Tieteiskirjallisuus [sf] on tavallisesti huomattavan erilaista kuin leffat tai tv-sarjat [sci-fi], jotka tapaavat keskittyä toimintaan ja kirjallisuuden puolella aikoja sitten loppuunkaluttuihin ideoihin. Alkuperäinen Tähtien sota -elokuva esimerkiksi on pitkälti kokoelma jo ilmestymisensä aikoihin 50 vuotta vanhoista ideoista, galaktisesta imperiumista vetosäteisiin, avaruustaisteluista yhden ilmastovyöhykkeen planeettoihin. – Sivuhuomautus: ainakaan amerik...

Yksi suosikkiluovuusoppaitani on Austin Kleonin kompakti Steal Like An Artist (10 things nobody told you about being creative), joka tosiaan iskee tiskiin tärkeitä ja tähdellisiä teesejä. Oppaan suurena etuna on se että on hyvin käytännöllinen eikä syyllisty luovuuden mystifiointiin mihin joillain toisilla teoksilla on taipumusta. Älä kirjoita siitä, mistä tiedät vaan siitä, mistä pidät ja mikä kiinnostaa – erinomainen ohje.                                                                          Nyt kaikki luomaan. No more excuses.