Frederik Pohl ja nykypäivän science fictionin synty, osa 1

Frederik Pohl (1919-2013) oli yksi science fictionin suurnimistä – ei aivan Asimovin, Clarken tai Heinleinin tasolla, mutta merkittävä vaikuttaja. Kirjoittamisen lisäksi hänet muistetaan toimittajana. Pohlin ura kesti 30-luvun lopulta aina 2010-luvulle. Viimeiseen saakka hän kirjoitti mainiota blogiaan (The Way The Future Blogs, http://www.thewaythefutureblogs.com/ joka onneksi vielä löytyy netistä). Kuten kuvaan sopii, häntä on käännetty suomeksi hyvin vähän.

Tämä Pohlin muistelmateos on ilmestynyt jo vuonna 1977, ja sen kuvaama ajanjakso päättyy 70-luvun alkuun, joten voi sanoa että se esittelee Pohlin uran ja elämän ensimmäisen puoliskon. Wikipedian mukaan hän oli kuolemansa aikaan viimeistelemässä omaelämäkertansa toista osaa sekä ensimmäisen täydennettyä laitosta, joten toivotaan että joku vielä viimeistelee ne. The Way The Future Was on sujuvasti kirjoitettu ja kompakti (318 sivua) teos, joka tarjoaa kiinnostavaa ajankuvaa paitsi science fictionin (pitkälti sellaisena kuin me sen ymmärrämme) ja sen harrajastajajoukon (fandomin) varhaisvuosista, myös Yhdysvalloista 1930-60 -luvuilla.

Termi ”science fiction” on (alkuperäisessä muodossaan ”scientifiction”) toimittaja Hugo Gernsbackin keksimä. Vuonna 1926 hän perusti ensimmäisen pelkästään sf:ia julkaisevan lukemistolehden, Amazing Storiesin. Science fictionia tyylisuuntana Gernsback ei keksinyt, genre oli saanut muotonsa viimeistään 1800-luvun loppupuolella Jules Vernen ja H.G. Wellsin kertomusten myötä. (Ajan brittiläinen termi sille oli scientific romance.) – Muita merkittäviä ”proto-sf” -teoksia ovat jotkin Edgar Allan Poen* novellit sekä Mary Shelley Frankenstein, jota mm. Brian Aldiss tieteiskirjallisuuden historiikissaan pitää ensimmäisenä todellisena science fiction -kertomuksena**.

Gernsbackin suuri oivallus oli panostaa science fictionin lukijoihin. Hän organisoi 1934 Science Fiction League -nimisen järjestön, jonka tarkoitus oli yhdistää faneja ympäri maata (sekä luonnollisesti lisätä Gernsbackin Wonder Stories -lehden lukijakuntaa). Yritys onnistui ja oli osaltaan synnyttämässä uusia ja uusia sf-harrastajien seuroja ja tapaamisia (eli coneja). Wonder Storiesin levikin kannalta tulokset eivät olleet niin kehuttavia.

Hugo Gernsback oli toimittajana ilmeisen ketku tyyppi, joka maksoi kirjoittajille huonosti jos ollenkaan. H.P. Lovecraftin ja Clark Ashton Smithin ”lempinimi” hänelle oli Hugo The Rat. Joidenkin kirjoittajien tiedetään joutuneen turvautumaan asianaja-apuun saadakseen palkkionsa. Kaikesta huolimatta Gernsbackin nimi elää yhä 1950-luvulta asti WorldConeissa (joista viimeinen järjestettiin Helsingissä 2017) jaettavan Hugo-palkinnon nimessä. Kyseessä on eräänlainen sf-maailman Oscar-palkinto (hyvässä ja pahassa).

Ensimmäisen toimittajantyönsä Pohl sai jo yhdeksäntoistavuotiaana, Ashtonishing Stories ja Super Science Stories -lehdessä (oi niitä aikoja, kuka ikinä 2000-luvulla kuvittelisi julkaisevansa mitään nimeltään Super Science Stories?). Pohl muistelee myös hieman hupaisasti, kuinka 1942-43 hän ensimmäisen avioliittonsa päätyttyä ja epävarmana seuraavasta ammatillisesta askeleestaan (sekä tietystä naiivista isänmaallisuudestakin) päätti värväytyä armeijaan taistelemaan toisessa maailmansodassa. Valitettavasti häntä ei haluttu palvelukseen, ei vielä. Viimein 1943 huhtikuussa Pohlista tuli sotilas. Hänen palveluksensa vei lopulta Eurooppaan ja Italiaan saakka.

Sodan jälkeen, mentyään toisen kerran naimisiin, Pohl kokeili uraa mainostoimistossa tekstisuunnittelijana (copywriterina, hienoa että löytyy naseva suomenkielinen termi). Pohl oli aiemmin kirjoittanut romaanin, joka sijoittui mainostoimistomaailmaan, mutta joka oli epäonnistunut koska hän ei tuntenut alaa yhtään. (Myöhemmin varhaisen romaanin ideat yhdistettynä hänen kokemuksiinsa synnyttivät yhdessä Cyril Kornbluthin kanssa klassikkoteoksen Avaruuden kauppiaat [The Space Merchants], esimerkki siitä että mikään ei mene täysin hukkaan?)

Pohl tarjoilee esimerkkejä mainoksistaan ja myyntikirjeistään (aikoinaan oli sellaisiakin). Paras on kertomus suuresta kuvitetusta riistaeläinkirjasta (Outdoor Life´s Gallery of North American Game).

The company had printed fifty thousand copies of it, and forty-nine thousand-plus were still in the warehouse. They had tried everything: buckeye four-colur, circulars the size of a bedsheet and personalized we´re-all-art-connoiseurs-together letters on embossed stationery. And nothing worked.

Viimein Pohl iski kultasuoneen:

HAVE YOU GOT A BIG BOOKCASE?

Because if you have, we have a BIG BOOK for you

Se myi. Noin sitä pitää.

(Jatkuu ensi numerossa, samaan aikaan, samalla lepakkokanavalla.)

* Poe onnistui urallaan hämmästyttävästi kirjoittamaan paitsi ensimmäisiä nykyaikaisia dekkareita (Dupin-tarinat), sf-tarinoita (The Facts in the Case of M. Valdemar, Narrative of A. Gordon Pym) sekä psykologisia kauhutarinoita (The Tell-Tale Heart, William Wilson, Ligeia), myös runoja, proosarunoja, huumoria, esseitä, kirjallisuusarvosteluja sekä muuta journalistista aineistoa.

** Science fictionin määrittely on itsessään osoittautunut yllättävän hankalaksi. Esim. https://en.wikipedia.org/wiki/Definitions_of_science_fiction