Melankolikon anatomiaa

                                         " – Jack, meidän pitää lähteä, emme saa pysähtyä ennen kuin päästään sinne." "Minne me sitten ollaan menossa?" "En tiedä mutta meidän on mentävä." Parhaita kirjoittamisohjeita ikinä: Jack Kerouacin Belief & Technique For Modern Prose.   1. Scribbled secret notebooks, and wild typewritten pages, for yr own joy 2. Submissive to everything, open, listening 3. Try never get drunk outside yr own house 4. Be in love with yr life 5. Something that you feel will find its own form 6. Be crazy dumbsaint of the mind 7. Blow as deep as you want to blow 8. Write what you want bottomless from bottom of the mind 9. The unspeakable visions of the individual 10. No time for poetry but exactly what is 11. Visionary tics shivering in the chest 12. In trance...

Pohl muistelee kirjassa Futurians -ryhmää, jota perustamassa hän oli. Futurians oli New Yorkissa toimiva sf-harrastajien kerho, joka vaikutti paljon sekä sf-fandomiin että kirjallisuuteen. Sen jäseniä olivat Pohlin lisäksi mm. Isaac Asimov, James Blish, Damon Knight, Cyr i l Kornbluth, Judith Merrill ja Donald A.Wollheim, jotka kaikki löytyisivät science fiction Kuka kukin on -painoksesta, kuka kirjailijana ja kuka toimittajana, kuvittajana tai kustantajana. Judith Merrillistä tuli Pohlin kolmas vaimo, hän oli tunnettu toimittaja, jonka vanhat The Year´s Best SF -antologiat kannattaa pelastaa parempaan talteen jos niihin törmää antikvariaatissa. Donal d A. Wollheim puolestaan toimi 50-60-luvulla Ace Booksin sf- pokkareiden toimittajana ja kehitti Acen ”tuplapokkareiden” sarjan, jossa yksien kansien välissä julkaistiin kaksi lyhyttä romaania tuplakansilla (ts. ensimmäisen luettua käänsit pokkarin toisinpäin ja näit toisen romaanin kan nen ja sen teksti oli ylösalaisin ensimm...

Mustekalan lonkero? Lentävä lautanen? Synkkä meri ja täysikuu? What´s not to like? Plussana Looryn lyhyet ja nyrjähtäneet tarinat ovat toimivia (ja niissä esiintyy sekä lentävä lautanen että mustekala). Tosin, vaikka kirja onkin lyhyt, käy loppua kohden kirjailijan valitsema tyylilaji (lyhyitä, yksinkertaisia lauseita ilman ylimääräistä kuorrutetta, Hemingway toiseen potenssiin?) hieman väsyttämään. Jotenkin hupaisasti Loory mainitsee saatesanoissaan että kokoelman tyyli hahmottui Dennis Etchisonin horror-kirjoituskurssilla. Hupaisaa siksi, että joskin useat tarinoista sulahtavatkin helposti weird fiction -lipun alle, en itse niistä varsinaista horroria löydä. Mutta inspiraatio voi syttyä missä ja milloin vain. Valitettavasti teos ei enää kuulu kokoelmiini, muuten kirjoittaisin siitä pidemminkin, mutta ehkä tulevaisuudessa? (Ja on aika tarkistaa, onko Loorylta ilmestynyt mitään uutta.) Sitä odotellessa, lonkerot pystyyn ja keep watching the skies.

Frederik Pohl (1919-2013) oli yksi science fictionin suurnimistä – ei aivan Asimovin, Clarken tai Heinleinin tasolla, mutta merkittävä vaikuttaja. Kirjoittamisen lisäksi hänet muistetaan toimittajana. Pohlin ura kesti 30-luvun lopulta aina 2010-luvulle. Viimeiseen saakka hän kirjoitti mainiota blogiaan (The Way The Future Blogs, http://www.thewaythefutureblogs.com/ joka onneksi vielä löytyy netistä). Kuten kuvaan sopii, häntä on käännetty suomeksi hyvin vähän. Tämä Pohlin muistelmateos on ilmestynyt jo vuonna 1977, ja sen kuvaama ajanjakso päättyy 70-luvun alkuun, joten voi sanoa että se esittelee Pohlin uran ja elämän ensimmäisen puoliskon. Wikipedian mukaan hän oli kuolemansa aikaan viimeistelemässä omaelämäkertansa toista osaa sekä ensimmäisen täydennettyä laitosta, joten toivotaan että joku vielä viimeistelee ne. The Way The Future Was on sujuvasti kirjoitettu ja kompakti (318 sivua) teos, joka tarjoaa kiinnostavaa ajankuvaa paitsi science fictionin (pitkälti sellaisena...

William Faulkner gave a lecture at Harvard. He shuffled on stage after receiving a glowing introduction, looked at the audience of about 1100 and said, "How many of you here wish to be writers?" Half raised their hands immediately, the other half were a bit more tentative. He took the pipe out of his mouth, jabbed the stem at the audience, and said, "Then you fuckers should be home writing." And walked off the stage. (Lew Hunter) 

                                                                                           Paljon kärsinyt pokkarini Brittiläisen M. John Harrisonin (s. 1945) Viriconium-fantasiasarja on yksi niitä suuruuksia, jotka ovat hukkuneet tusinasarjojen alle ihan jo siksi, että ovat niin paljon paremmin kirjoitettuja ja omaperäisempiä kuin loputtomat Tolkien-kloonit (Ja ei, en tarkoita Tulen ja jään laulua). Sarja kartoittaa ensisijaisesti mielen maisemia. Se ei sisällä karttaa, jotka Harrisonin mielestä ovat vain banaaleja. Itse Viriconiumin kaupunkivaltion maantiedekin on muuntuvaista, tärkeintä ovat henkilöt, ajatukset ja näkemykset eikä mikään Tolkienin ja hänen lukuisten jä...