Ufoilmiöstä


The principal barrier to the objective investigation of UFO reports is the Extra-terrestrial hypothesis.” John Harney

Yleisessä keskustelussa ”ufot” assosioituvat avaruusolentoihin ja niistä puhuminen vakavasti on hyvä tapa saada outoja katseita. Tämä tekee hallaa vakavalle ufotutkimukselle, on vaikea kuvitella kenenkään akateemisen saavan apurahaa sellaiseen (muuten kuin sosiologisesta tai uskontotieteellisestä näkökulmasta käsiteltynä – niiden kautta ufokokemusta toki on tutkittu yliopistollisesti Suomessakin, esim.
 http://tampub.uta.fi/handle/10024/93794




Psykososiaalinen hypoteesi (PSH) puolestaan näkee ufokokemukset ensisijaisesti ihmisen mielestä lähteviksi. Tämä ei tarkoita etteikö asia olisi tutkimisen arvoinen eikä myöskään sitä, etteikö ilmiöllä voisi olla jokin ulkoinen elementti. Useimmat ufokokemukset alkavat valolla ja ainakin John Keel on ehdottanut, että ehkä tuo valo (joka voisi olla vielä huonosti tunnettu luonnonilmiö) sitten laukaisee havaitsijassa jonkin hallusinatorisen kokemuksen. Tämä selittäisi hyvin monien ufokokemusten hämärää, usein jopa järjenvastaista luonnetta (monet ns. rautaufo-hypoteesia kannattavat tutkijat usein koettavat peitellä havaintojen tätä puolta, ts. ”oikeat” ufohavainnot ovat usein huomattavasti mielipuolisemman kuuloisia kuin mitkään X-Filesin tapaukset). Jokin ulkoinen tekijä laukaisee kokijassa psykoosinomaisen mutta nopeasti ohimenevän tilan, joka kuitenkin (hallusinogeenisten trippien ja mainitun psykoosin tavoin) heijastaa kokijan ajatusmaailmaa ja tilannetta (matkalle tulee mukaan vain se, mitä päässään kantaa). Ihmiset kohtaavat kovin inhimillisi humanoideja, jotka puhuvat maailmanrauhasta ja ovat huolestuneita ihmiskunnan tilasta, mutta vakuuttavat että parempaa on edessä ja olemme nostamassa värähtelytasoamme ja vaikka mitä. 
Viime vuonna tuli kuluneeksi 70 vuotta Kenneth Arnoldin klassisesta lentävä lautanen -havainnosta (jotka eivät ilmeisesti Arnoldin alkuperäisen lausunnon mukaan muistuttaneet lautasia vaan pikemminkin kuunsirppiä, mutta jostain syystä nimitys jäi ja ihmiset alkoivat nähdä lautasenmuotoisia kohteita). Mitä olemme oppineet ufoista tänä aikana? Olemmeko saaneet kiistämätöntä todistusaineistoa avaruusolentojen olemassaolosta ja käynneistä Maapallolla? Onko tietämyksemme maailmankaikkeudesta kasvanut räjähdysmäisesti? – Lyhyesti summattuna: ei. ”Todistusaineisto” avaruusolennoista on parhaimmillaankin epämääräistä ja monitulkintaista. En siis näe mitään syytä olla toteamana tosiasiana sitä, että avaruusolennot eivät vieraile säännöllisesti luonamme.


                                                                                                                                      Everyone sees UFOs!

Huomattava on myös ufokokemusten ja kertomusten määrä. Jos edes osakin niistä pitää konkreettisesti paikkaansa, olisi planeetallamme vieraillut jopa satoja erilajisia avaruusolentoja. Kuinka uskottavaa tämä on? Samaan aikaan nämä (hypoteettiset) avaruusolennot kykenevät matkustamaan (ilmeisesti) satojen tai tuhansien ellei peräti miljoonien valovuosien etäisyyksiä ongelmitta, mutta eivät kykene rakentamaan alusta, joka ei näkyisi taivaalla. Ja jos tarinoita on uskomista, ne jopa välillä haaksirikkoutuvat (tosin ainoastaan Yhdysvalloissa, jossa tapahtunut kyetään salaamaan ongelmitta), näkyvät tutkissa ja taivaalla vaikka niillä pystytään matkustamaan miljoonien valovuosien matkoja
Monille ufointoilijoille ufot ja avaruusolennot ovat ateistista uskontoa. Yhdessä ääripäässä ovat sitten avaruusolentokanavoinnit ja jonkinlainen kosmisen yhteyden julistus (joka tapaa olla niin lattean banaalia tyyliin ”eläkää kiltisti ja älkää pelätkö, avaruusolennot tulevat auttamaan teitä” että keskivertoa heikompikin new age -kirjallisuus alkaa niihin verrattuna vaikuttaa syvällisen oivaltavalta).

Jostain syystä ufoista puhuttaessa näkökulma on lähes aina tämä (ilmeisen kestämätön) ET-hypoteesi. Miksi? Ehkä tässä piileekin ufosalaliitto? Kiinnostavaa, että moni vakavampi ufotutkija (esim. Jacques Vallee) ei usko ET-hypoteesiin koska se ei selitä kunnolla tapauksia. John Keel spekuloi aikanaan rinnakkaisista maailmoista tai ulottuvuuksista saapuneilla ”ultraterrestriaaleilla”, myös aikamatkustusta on ehdotettu. Kaikissa on yllättävästi omat ongelmansa.



Minusta ufoilmiö on todellinen ja vaatisi tarkempaa tutkimusta. Ongelma on tietysti siinä, että ufoja on vaikea saada ilmestymään kontrolloiduissa olosuhteissa. Mutta ehkä jotain voitaisiin saavuttaa? Vaikka kysymyksessä olisikin vain (tai ”vain”) huonosti ymmärretty luonnonilmiö, minkä tahansa ilmiön joka on saanut ehkä miljoonia ihmisiä ympäri maailman kokemaan jotakin outoa ja selittämätöntä luulisi olevan kiintoisa tutkimuskohde. Toisaalta, ehkäpä Yhdysvaltain armeija todella tietääkin ufoista enemmän kuin kertoo: siis tietää tästä ilmiöstä, joka saa kokijan kuvittelemaan mitä ihmeellisempiä asioita jotka tuntuvat aivan tosilta. Mikä uskomaton ase se olisikaan…. Joitakin tunnettuja ufotapauksiahan (kuten Lonnie Zamoran havainto 1964 tai Rendleshamin tapaus 1980) on epäilty kokeiksi, joilla olisi tutkittu havaitsijoiden reaktioita. 
Sivupoikkeama: Jos (omakoti)talosi takapihalle laskeutuu helikopteri, josta purkautuu maastopukuisia aseistettuja tyyppejä, tajuat soittaa hätänumeroon. Mutta jos pihallesi laskeutuu lentävä lautanen, mitä sitten teet? Tai jos olet sotilastukikohdan vartijana, uskallatko ampua mahdollisia avaruusolentoja
Näen kiintoisana sen, että monille ns. ufomytologiassa esiintyville asioille löytyy edeltäjä populaarikulttuurissa. Lentävän lautasen muotoisia avaruusaluksia on esiintynyt kuvituksissa jo niinkin aikaisin kuin 1910-luvulla. Ufosieppaukset tulivat puheenaiheeksi 1970-80 -luvulla, mutta jo 1950-60 -lukujen taitteessa aihe oli niin tavallinen että ajan tv-sarjoista kuten Twilight Zone ja The Outer Limits löytyy useita jaksoja, joissa sieppauksia tapahtuu. (Tutkijat ovat myös huomanneet, että ensimmäisen todella tunnetun ufosieppauksen, Barney ja Betty Hillin tapauksen avaruusolennot muistuttavat kummallisella tavalla eräässä The Outer Limitsin jaksossa nähtyjä olentoja.) Myös nykyään jo kliseeksi muodostuneen ”harmaan alienin” hahmo on löydettävissä vaikka 50-luvun spekulaatiosta, miltä kaukaisen tulevaisuuden ihmiset näyttäisivät.




                                                                                                                                                   A flying saucer fron the 1930s!


Ufokontaktit ovat myös kiehtovasti seuranneet aikaansa ja ihmisten yleistä astronomista tietämystä. 1940-50 -luvuilla avaruusolennot tapasivat vielä tulla Marsista tai Venuksesta tai muualta aurinkokuntamme alueelta. Viimeistään 70-luvulla kouluttamattominkin jo tiesi, ettei Marsissa tai Venuksessa ole ainakaan älyllistä elämää ja avaruusolentojen kotipaikat siirtyivät kauemmaksi. Kumma kyllä he usein saapuvat tähtijärjestelmistä, joille meillä sattuu olemaan erityinen nimi (Sirius, Plejadit, Vega) eikä miltään niistä lukemattomista järjestelmistä jotka kantavat vain numerosarjaa (no, onhan Zeta Reticuli josta niiden harmaiden kerrotaan saapuvan).

On jo klisee huomauttaa muukalaissieppausten seksuaalisesta pohjasta. Kertomukset avaruusolentojen suorittamista tutkimuksista, kokeista ja anaaliluotauksista kuulostavat jostain sm-seksifantasioista napatuilta. Toinen vertailukohta olisi 1600-luvun noitavainojen kuulustelupöytäkirjat, joissa nuoret naiset lopulta tunnustavat tekonsa ja kertovat yksityiskohtia saatanallisista rituaaleista. Ja noitavainojen seksuaaliset elementit (misogynia, nuorten naisten sopeutumattomuus ja seksuaalinen turhautuneisuus) ovat hyvin tunnustettuja. Mistä siis ufoabduktiot syntyvät?

                                                                                      There's something strange going on tonight/ There's something going on that's not quite right


Viimeisenä huomiona totean, että olen alkanut myös jakaa useamman (ufo)tutkijan (Keel, Nick Redfern) näkemyksen siitä, että ufoissa (ja ehkä muissa ”paranormaaleissa” asioissa) on myös vaarallinen puoli. Kun ihminen kiinnostuu asiasta ja alkaa ottaa sen liian vakavasti ja näkemään ufoja, salaliittoja tai syvempiä merkityksiä joka puolella seuraukset eivät välttämättä ole niin kivoja. (Jotkut ovat kuvailleet että ufoilmiö alkaa ”reagoida” siitä kiinnostuneeseen – paha sanoa, joka tapauksessa siihen mistä me olemme eniten kiinnostuneita me myös eniten törmäämme.) Ikävä todellisuus vain näyttää olevan se, että ääritapauksissa lopulta matto vedetään jalkojen alta: ufot eivät laskeudukaan luvattuna päivänä, maailmanloppu ei koita, emme siirrykään toiselle tasolle.

P.S. Mikä on ”skeptikon” ja ”hörhön” suurin ero? Skeptikko kokee ja näkee yhtä kummia asioita kuin hörhökin, mutta ei innostu niistä liikaa tai tee villejä johtopäätöksiä (esim. selittämättömästi käyttäytyvän valon taivaalla täytyy olla avaruusolentojen alus).

Comments

Popular posts from this blog

Frederik Pohl ja nykypäivän science fictionin synty, osa 1

Pet Shop Boys -retrospektiivi, osa I

Lauantain myöhästynyt lentävä lautanen