Melankolikon anatomiaa

                                                                                                            "All my griefs to this are jolly,/ Naught so harsh as melancholy" Jos ihminen ei saa aktiivisesti luoda elämässään omia merkityksiään, hän alkaa voida huonosti, masentuu. Jotenkin kummasti yhteiskunta ei kannusta ihmisiä löytämään omia tarkoituksiaan, vaan pyrkii syöttämään meille valmiita kaavoja ja ratkaisuja.   Ihmisen mieli löytää aina jonkin keinon pois tilanteesta, se vain ei aina ole kaikista rakentavin tapa. Joskus selviytyäkseen mieli rikkoo itsensä. " Koko aika me vain etsitään jotakuta, joka ymmärtäis i meitä." Pitää antaa itselleen lupa olla onnellinen.   Kun on huonossa kunnossa, alkaa ajatella että jotenkin ansaitsee kaiken sen paskan mitä saa niskaansa, että ei ole oikeutettu parempaan.                                                                                                    

                                                                 Is it a bird? Is it a plane? Is it Superman? No, it`s a classic flying saucer! Kaikenlaisia lentäviä lautasia ihmiset ovatkin nähneet. Ja vielä kummempaa porukkaa niiden matkustajina:                                                                                                                                        We've got five years, my brain hurts a lot

Legendaariset Oreo-keksit! Joskus kauan sitten joku (luotettavasti jossakin) luonnehti näitä niin, että ne muistuttavat Domino-keksejä mutta niitä voi syödä enemmän. Aika hyvä kuvaus. Sen verran juurtuneita Oreot ovat Yhdysvaltojen kulttuuriin ja populaarimedian, että itsekin tiesin mitä ne olivat kauan ennen kuin niitä edes sai Suomesta. Oreoilla on jo yli sadan vuoden historia ja ne ovat maailman myydyimpiä keksejä. Ainakin perus-Oreot ovat vegaanisia. Mustekala pitää näistä kovasti, hän antaa seitsemän lonkeroa. 7/8

Smashing Pumpkins on vaihtelevien mielialojen (ellei peräti ääripäiden) yhtye kuten suuri esikuvansakin, The Cure. Kumpikin bändi liikkuu mielen synkimmistä syövereistä tunteiden huipuille saakka. Kumpikin yhtye tuntuu välillä liioittelevan. Kummallakin on nippu maailman upeimpia biisejä. Jos aiemmin esitelty Disarm uppoaa melankolian syvimpään olemukseen, Stand Inside Your Love on euforinen kappale, jossa on ripaus haikeutta. Huikean hienosti ja tarttuvasti Billy Corgan käsittelee rakkauden (tai rakastumisen) olemusta ja siihen sisältyvää paradoksaalisuutta. You and me Meant to be Immutable Impossible It's destiny Pure lunacy Incalculable Inseparable Ja kaiken päällä on ajatus siitä, miten siunattu itse asiassa onkaan kun saa vastaanottaa toisen rakkauden, miten paljon paremmaksi ja viisaammaksi rakkaus meidät tekeekään. (Tai sen pitäisi tehdä – en usko että ihminen joka on täynnä vihaa, halveksuntaa tai väkivaltaa edes osaa oikeasti rakastaa vaikka ehkä k

Siirrymme (omasta mielestäni) Pet Shop Boysien heikoimpaan vaiheeseen. Mennään siis pikakelauksella, koska en jaksa kiusata itseäni kuuntelemalla näitä uudelleen ja uudelleen. Bilingual (1996) Discoteca avaa levyn mainiosti, vaikkakin perkussiovoittonen sovitus tuntuu lähinnä yrittävän kätkeä biisin keskinkertaisuutta. Samaa voi itse asiassa sanoa koko levystä ja sen tuotannosta. Latinalaisamerikkalaiset rytmit ja saundit toimisivat tehokkaammin parempien biisien kanssa. Metamorphosis kuulostaa hyvin 90-lukulaiselta puhelaulu/puolirappineen, mutta on jostain kummasta syystä kestänyt aikaa hyvin – kunpa biisi vain (jälleen kerran) olisi melodisempi ja tarttuvampi. Electricity on levyn parhaita kappaleita, hieman ärsyttävän tuotannon ja elektronisaundien alla kuplii liki klassinen PSB-melodia ja sanoitus. Se a vida é (That's the Way Life Is) on ihan kiva -kategoriaan sujahtava, sinällään tarttuva ja kepeä biisi. Jos tämä tulisi radiosta, en vaihtaisi kanavaa ja saa

Workpoints Betonirakennukset viilensivät kuunnousun suitsukkeen, se oli hapokasta sitruunaa ja limettiä, kaupungin metallinmaku suussa. Katulamput helähtivät sirpaleiksi vasten kerrostaloja ja tekivät tilaaa iltaruskon särkyneelle projektorille. Kaupunki raahasi meitä bussissa ja kaikki yhdistyi. Muinoin jumalat rakensivat maailmankaikkeuden sokkeloksi, jolla eksyttää vihollistaan. Siksi kosmos on meille arvoitus. – Kuka heidän vihollisensa oli? – Mielipuoli olento, joka kuvitteli olevansa ainoa luoja. Universumi on pakkopaita, jolla hänet pidetään aisoissa. – Mutta entä ihminen? – Ihminen on vahinko, teitä ei pitänyt syntyäkään. – Miten meille sitten käy? – Kuinka me voisimme tietää. Auringon kurpitsa kasvoi ja nostatti leskenlehtien pisamat. Asvaltti näytti kolealle mutta puunlatvoihin syttyi vihreä valo. Päivät kihisivät kuin tähtisadetikut ja karkasivat nopeaan kun väritin kaupunkia katseellani. Sateen hiiva kohotti happaman maan, nurmikon voikukkakiihko kuti